Siirry sisältöön
Lemmenpesä hääsviitti
Alkaen 160,00 € / vrk
Valitse päivämäärä nähdäksesi tarkan hinnoittelun.

Kauppias

Tentsile Experience Grelsböleinfo@grelsbole.fi044-5330701Y-tunnus:2261642-0Kauppiaan ehdot
Tentsile majoitteetLemmenpesä

Grelsbölen luonnonkauniissa merimaisemassa, Lemmenpesässä, vietät ikimuistoisen hääyön leijuen puihin kiinnitetyssä Tentsileessä. Lemmenpesä Tentsile sijaitsee vain muutaman askeleen päässä merestä, josta upea luonnonkaunis näkymä merelle. Taustalla häämöttää Rungonsalmen silta. Silta on rakennettu 1970-luvun alussa. Ennen siltaa kulku Kemiönsaaren Mjösundin puolelle tapahtui lossilla. Strömsbölen lossitie kulki Sauvon puolella Strömsbölen tilan rantaa pitkin. Vuonna 1916 sukumme osti tästä Grelsböleksi nimetyn tilan ja lossitie kulki tilan itäistä rantaa. Tästu kohdin meri on kapeimmillaan noin 200 metriä. Lemmenpesä sijaitsee historiallisen vanhan lossitien tienpohjan päällä puissa leijuen. Tasaiselle tienpinnalle on istutettu puita 1980 -luvun alussa. Tien reunusvalli on vielä nähtävänä sellaisenaan kuin se aikoinaan on ollut. Tiellä on ollut raskasta liikennettä mm Launokorven linja-liikennettä ja Kemiön tiilitehtaalta on ajettu tiiliä mantereelle. Launokorpi ja Tiilitehdas ovat edelleen toiminnassa. Kemiönsaaren puolella oleva vanha lossinranta näkyy Grelsbölen rannalta käsin. Sauvon puoleinen ranta on yksityisen mökkirannan käytössä.

Lemmenpesän historialliseen hääyön varustukseen kuuluu 2-henkilön Tentsile, eco-wc, pallogrilli ja nokipannu. Omasta pienestä rannasta voi pulahtaa uimaan.

Lemmenpesä toivottaa hääparin tervetulleeksi kuplivalla juomalla ja eväskorin herkullisilla antimilla. (alkoholiton)

Aamupala eväskori pannukahvilla tai yrttiteellä valintasi mukaan toimitetaan Lemmenpesälle klo 9.00. Hääpari voi nauttia makoisan aamupalan herättyään. 

Lemmenpesää ei suositella huonokuntoislle tai korkeita paikkoja pelkääville.

Tentsile on kiinnitetty noin 3 metrin korkeuteen puihin, Tentsileeseen nousu tapahtuu narutikkaita käyttäen. Tentsileessä keskellä siäpuolella on lenkki, josta on helppo vetää itsensä sisälle.

Lemmenpesässä on 2 henkilölle kesämakuupussit, makuualusta, tyynyt, tyynyliinat, fleesepeitto ja lampaantaljat. Lampaantalja on kesällä viileä, keväisin ja syksyisin lämmin. 

Tentsile on ihanteellinen kokemuksia kuin elämyksiä hakeville. Kävyt kivet ja oksat eivät hankaa selkää vasten vaan Tentile kiinnitetään kolmeen tukevaan puuhun, puuta vaurioittamatta. Leijut puussa. Auringon paistaessa, tentsileessä voidaan nukkua pelkkä hyttyssuoja pään päällä. Tentsileessä voit yöpyä myös vesisateella. Värillinen sadesuoja pitää sateen loitolla ja vesisateen ropina tuudittaa erähenkiset nautiskelijat nopeasti uneen.

Lemmenpesä on 200 metrin kävelymatkan päässä parkkipaikalta. Lemmenpesälle ei autokuljetusta. Saunarakennus ja Tilan itsepalvelukioski sijaitsee parkkipaikan läheisyydessä. Luontopolulle pääset parkkipaikalta. Tentsilemäki sijaitsee reilu puolen kilometrin päässä parkkipaikalta, metsän siimeksessä. Lemmenpesän, luontopolun ja Tensilemäen polut ovat merkattu selkeästi pylväin.

Lemmenpesä on uusi majoituspaikka meren rannalla, Grelsbölessä. Lemmenpesä avautui kesäksi 2019. Tentsilemäellä Tentsilemajoitus avautui jo kaksi vuotta sitten kesällä 2017. Keväällä 2020 avautuu kolmas paikka ,Kurjenmiekka, kellu tentsile.

Kuulumme maailmanlaajuiseen Tentsilecamps verkostoon. Kunnioitamme luontoa ja ekologista ajattelutapaa.  www.tentsilecamps.com/en/finland/grelsbole

Kaikkia vierailijoita koskee jokamiehenoikeudet. Tutustu sivustolta http://www.ym.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Julkaisut/Esitteet/Jokamiehenoikeudet_esite(4450)

 

Grelsbölessä siirtytiin roskattomaan retkeilyyn ja majoittautumiseen 1.3.2020

Yleissääntö on siis: Kompostoituvat biojätteet voit jättää kompostiin, muut mitä toit mukanasi, viet mennessäsi.

 

Huom toukokuu 2020 varauksissa lampaantaljan sijaan tekoturkistalja, koronan vuoksi. Tekoturkistalja on konepesun kestävä.