Siirry sisältöön
Nuotiolla

Kauppias

Retkipaikkainfo@haltia.com040 163 6200Y-tunnus:2398869-9Kauppiaan ehdot
kirja

Nuotio on yhä suomalaisen kulttuurin ja mielen ydintä. Identiteettimme on peräisin yhtä paljon nuotiopiiristä kuin pöytien ympäriltä. Nuotiolla-kirja avaa tulistelun perinnettä kaupunkilaistuneelle nykysuomalaiselle ja herättää nuotioiden ääressä viihtyneissä muistoja ja mielikuvia.

Visuaalinen tietokirja tarkastelee nuotioihin liittyvää kulttuuriperinnettä ja sen suomalaiseen eräkulttuuriin kiteytynyttä ominaislaatua. Tarinat ja kuvat lisäävät tietämystä nuotion oikeasta käsittelystä ja eri tavoista hyödyntää tulta luonnossa liikuttaessa. Teos kertoo olennaisen siitä, mitä tulien sytyttäjän tulee Suomessa tietää.

Nuotiolla on hahmottunut yli viidentoista vuoden aikana neljän toimittajan – retkiveikkojen – syksyisistä pohdinnoista yhteisen nuotion äärellä Suomen erämaissa. Retkiveikkojen ryhmä syntyi, kun neljä ammatillisissa yhteyksissä tutustunutta miestä oli pannut merkille toistensa intohimoisen retkeilyharrastuksen. Kerran päätettiin kokeilla yhteistä vaellusretkeä – ja siitä tuli tapa. Tekstin ja valokuvien tunnelmasta välittyy kirjan tekijöiden vankka kokemus ja intohimo tulen räiskeeseen.

Pekka Laine, Pertti Rovamo

  • Sidosasu Sidottu
  • Sivumäärä 133
  • Koko 205 x 240 mm
  • Kirjastoluokka 79.4
  • ISBN 9789512088355
  • Gummerus kustannus, syyskuu 2014